Seppo Turkka

Kuvassa konsultti Seppo Turkka.
Organisaatiokonsultti (IFSI), työnohjaaja (STOry)
Puh. 050 918 38 88
seppo.turkka(at)werka.fi
"Johtamisen, työyhteisöjen arjen sujumisen ja hyvinvoinnin kysymykset ovat keskeisiä elementtejä työssäni. Pyrkimyksenä on saattaa ihmiset töidensä äärelle tekemään sitä, mistä maksetaan. Organisaatioihin pyrin saamaan aikaan rakenteita, rajoja ja ammatillista vastuullisuutta ja välittämisen ilmapiiriä, joka ravitsee tekijöitänsä."

Olen toiminut konsulttina ja työyhteisöjen kehittäjänä vuodesta 1995, ensin oman johtamistehtävän ohella ja päätoimisesti 2005 alkaen.

Esimiesvalmennuksia, työyhteisöjen johtamisjärjestelmien rakentamisprosesseja, työyhteisöjen kehittämisprosesseja ja niihin liittyviä johtajakonsultointeja on tähän aikaan mahtunut lukuisia.

Koulutuksien sisältöjä ovat olleet mm. ammattiroolin, persoonan ja systeemin suhteet, työssä hyvinvoimisen ja vastuullisen jaksamisen, eri toimijoiden yhteistyön, vuorovaikutuksen sekä johtamisen kysymykset.

Lisäksi olen kouluttanut koulutyön painopisteen suuntaamisesta opettamisesta oppimisen ymmärtämiseen ja johtamiseen.

Tilaa tästä linkki esittelyvideooni.

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram