Olen viime aikoina huomannut miettiväni usein ikkunoita. Tämä ei johdu lähes satavuotiaan asuintalomme ikkunoiden varsin huonosta kunnosta, vaan ennemminkin ikkunoista erilaisten asioiden metaforana. Werkassakin julkaisimme pari vuotta sitten opuksen, jossa tarkastelimme erilaisia ”Ikkunoita toimintakulttuurin kehittämiseen”.
Ikkunoiden avaamiseen mieltyy usein positiivisia asioita. Raitista ilmaa ja valoa tulee sisälle, uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia avautuu. Vartuin aikuiseksi kylmän sodan jälkitunnelmissa, jossa ikkunoita avattiin Eurooppaan ja laajemminkin maailmaan. Vallalla oli vahva usko globalisaatioon ja liberaalin demokratian voittokulkuun.
Viime viikkoina on syntynyt vahva tunne siitä, että nämä ikkunat ovat nyt sulkeutumassa. Sisäänpäin katsominen ja protektionistinen ajattelu saa valtaa ja olen ollut havaitsevinani, että tämä näkyy myös keskusteluissa asiakasorganisaatioitteni kanssa. Ajatellaan, että vahvistumme sulkemalla rajoja. Elimme pitkään verkostobuumia ja yhteistyötä haettiin organisaatioiden välillä kiivaasti, joskus turhautumiseen asti. Nyt katse on enemmän kääntymässä sisäänpäin ja optimointia haetaan suojaamalla omia intressejä. Tämä on johtamisajattelussa iso muutos.
Olimme jokin aika sitten vanhojen ystävien kanssa istumassa iltaa, kun puhe kääntyi sukupuolen moninaisuuteen ja siihen, miten vaikeaa on joskus ymmärtää maailman muutosta. Asiaa tarkasteltiin teorian avulla. Se mikä oli aiemmin ennenkuulumatonta ja radikaalia, on nyt suosittua, hyväksyttävää ja vallitsevaa todellisuutta. Tätä kutsutaan politiikan teoriassa Overtonin ikkunaksi ja sillä viitataan sallittuihin keskustelun aiheisiin. Hyväksyttävä ajattelu on jatkuvassa liikkeessä, myös edestakaisessa, ja ajan henki määrittää tätä. Tässä ajassa ikkuna tuntuu olevan liikkeessä vapauksia rajoittavaan, ahtaampaan ja kapeampaan suuntaan.
Samalla kun yhteiskunnassa käännetään katseita sisäänpäin, myös ihmiset kääntyvät sisäänpäin, omaan itseen ja omiin tuntemuksiin. ”Haluaisitko kehittää omaa itsetuntemustasi ja laajentaa tietoisuuttasi”, kysyy hyvinvointivalmentaja. Yksilökeskeisessä ajassa oma minä ja omat tunteet nousevat keskiöön ja yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen ajattelu jää vähemmälle. Tällekin tutkimisen suunnalle, sinällään toki tärkeälle, löytyy oma ikkuna-teoria. Joharin ikkuna on kehitetty Joseph Luftin ja Harry Inghamin toimesta 1950-luvulla kogniitiivisen psykologian työkaluksi ja sitä voi hyödyntää itseymmärryksen ja palautteen käsittelyn apuna.
Joharin ikkuna sisältää erilaisia ruutuja. Kaksi ruutua (avoin ja kätketty) kuvaavat ihmisen itselleen luomaa käsitystä itsestään. Asiat ovat sellaisia, mitä ihminen jo tietää ja tunnistaa itsestään. Avoin kuvaa asioita, joita ihminen jakaa myös muille. Kätketty taas asioita, joita ihminen ei jostain syystä halua jakaa muille. Toiset kaksi ruutua (sokea ja tuntematon) kuvaavat sitä käsitystä, mikä muilla on ihmisestä. Sokea ruutu on alue, joka näkyy muille ihmisille, mutta jota ihminen itse ei tunnista. Tuntematon ruutu kuvaa vastaavasti kaikkea ihmisessä piilossa olevaa.
Tuntematonta aluetta pidetään usein mielenkiintoisimpana alueena Joharin ikkunasta. Jos ajatellaan ikkuna-metaforia laajemmin, tämä onkin kiinnostava näkökulma. Ikkuna, josta ei näe ulos eikä sisään. Ikkuna onkin peittävä ja asioita piilottava. Tämän ikkunan takana olevat asiat voivat ilmentyä outoina unina, voimakkaana ja selittämättömänä pelkona sekä äkkinäisinä tunteenpurkauksina. Tämän ikkunan asioiden sanotaan juontavan juurensa lapsuuden ja nuoruuden unohdetuista sekä torjutuista tapahtumista.
Lopuksi vielä yksi kiinnostava ikkuna-ajatus. Dokumentissa Miki Liukkosen elämästä (Miki Liukkonen – mitä et minusta vielä tiennyt 2023) kirjailija kuvaa Eeva-Liisa Mannerin runoja lasin kirkkaiksi. Liukkosen mukaan Mannerin runot ovat ”kuin ikkunan näkemyksiä maailmasta”. Tässä mielikuvassa ikkuna onkin subjekti, toimija.
Alussa mainitsemani asuintaloni sijaitsee muuten runoilijan mukaan nimetyn, Eeva-Liisa Mannerin aukion laidalla. Manner asui naapuritalossa ja kävi kuulemma säännöllisesti talossamme sijaitsevassa kahvilassa. On hieno ajatus, että näistä samoista ikkunoista runoilija on katsonut maailmaa. Lasin kirkkaasti.
kirjoittanut
